maanantai 28. lokakuuta 2013

Donitsit

Herkulliset Cernit-massa korvakorut.




Tiuhti ja viuhti

Rakastan massailua ja halusin tehdä erilaiset korvikset. Mieheltäni sain mahtavan idean : Tiuhti ja viuhti.
"Hahmoja on kaksi, joten toinen vasempaan ja toinen oikeaan."
No kyllä!

Pari tuntinen vierähti nopesti näitä hahmoja näperrellessä.


Tiuhti ja Viuhti valmiina 125 asteiseen uuniin noin 10 minuutin ajaksi.

 




Uunista tullessa kasvojen ja silmien väritys hieman muuttui. Uuniin laittaessa laitoin jo hahmojen sisään koruosat, joihin sitten kiinnitin loput korvakoruosat.





Suloiset ja erilaiset korvikset!

torstai 24. lokakuuta 2013

Pitsiset korvikset synttärilahjaksi

Ystäväni täytti vuosia ja tapani mukaan kyselin mielenkiintoisia kysymyksiä lahjaa varten. Vastauksien perusteella lahja tulisi olemaan pitsistä ja väriltään puna-mustaa tai violetti-mustaa.


Korutarvikkeet


Käytin korviksissa rautalankaa, joka on valmiiksi päällystetty mustalla "langalla". Piirsin paperille suunnitelman kuviosta, jonka jälkeen aloin kuitenkin suht vapain käsin muotoilemaan kuviota.


 Tein aluksi kukan ja siihen yhden kierroksen suoria punoksia.


Tein vielä toisen kierroksen suoria punoksia kukan terälehtiin, näin sain pitsimäisen ilmeen.


Sekoitin sopivan värisen akryylimaaliseoksen ja tuputtelin vaahtomuovilla väriä kuvioon epätasaisesti.


Pitsikoru maalattuna.


Pitsikoru kuivumassa.


Korvakorut valmiina. (kaverin ottama kuva)


Pitsikorvikset syntymäpäiväsankarilla. (kaverin ottama kuva)