perjantai 16. maaliskuuta 2012

Nukkekoti -tapaaminen

Tällä kertaa ryhmän tapaamisessa ryhmämme lisäksi mukana oli Warkauden Lehti. Lehdestä toimittaja löysi blogini netistä ja lähetti minulle sähköpostia, että haluaisi tehdä Varkauden seudun nukkekotiryhmästä jutun lehteen. Sehän oli hieno uutinen!

Haastattelujen ja kameran salamavalojen välkkyessä näpersimme pieniä kukkakaaleja nukkekodin keittiöön tai kasvihuoneeseen. Minä olin tällä kertaa opettajana. Meillähän on aina tapana, että joku opettaa jonkin esineen tekemisen ja kaikki yhdessä teemme itse sen esineen.

Tässä ihana kellariasetelma, erään ryhmäläisen. Tiiliseinä on maalattu ja myrskylyhty on tehty monesta eri osasta.


Tässä erään ryhmäläisen pöytäkattaus. Tässä on tehty itse lautasesta lähtien!
Reppu on aikaisemmasta tapaamisesta. Minun taitoni eivät vielä riittäneet näin hienoon aikaansaannokseen.


Erään ryhmäläisen tekemiä riisipiirakoita itsekovettuvastamassasta.


Erään ryhmäläisen tekemät minilapaset. Aivan ihastuttavat!


Sitten itse tekemiseen. Tällä kerralla minä olin ohjaajana ja opetin muille kukkakaalin teon. Aluksi esille massailuvälineet ja itse olen ihastunut käyttämään Cernittiä siitä syystä, koska se ei värjää sormia kuten Fimo. Tarvittavat työkalut ovat terä/veitsi ja "pistin" (en tiedä oikeaa nimeä, mutta sellainen teräväpäinen työkalu).


Aluksi etsitään hyvä vihreän sävy ja tehdään kahden euron kolikon kokoinen kiekko, joka on noin sentin paksuinen. Sitten kiekkoa leikellään ja väliin sujautetaan ohuita paloja vaaleampaa vihreää, josta muodostuu lehtiruotoja.


Sitten mytistetään kiekko pötköksi ja sopivan koon löytyessä pötköä aletaan leikkaamaan ohuiksi lehdiksi. Tässä nähdään, miten lehtiruotojen teko onnistui.


Tässä Hanna työskentelee ja on jo tehnyt yhden kukkakaalin valmiiksi, toinen jo tuloillaan. Tällä "pistimellä" on hyvä tehdä tarkasti kuvioita kaalin kukkaosaan.


Tässä minun aikaisemmin tehdyt paistetut kaalit. Nämä olivat esimerkkinä.


Noh, hieman tuli hassun värinen, mutta tämä oli malliteos. Sitten kukkakaali paistetaan uunissa (110-130 astetta) noin 10 minuutin ajan. Paistoaika riippuu teoksen koosta.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Synttärikortti

Ai, että tykkään näiden paperien ulkonäöstä, koska ne ovat omatekoisen näköisiä. Tämä kortti menee naiselle, joka on hyvin huumorintajuinen.

Liimasin reunoille mustia kimallepalloja (löytyy Tiimarista) ja kuultavia ruskeita helmiä. 40-numerossa oleva hile on lähtöisin Tiimarin Romantic saippuapakkauksesta. Hilettä jäi mukavasti yli, joten käytin sitä tähän korttiin.


Tässä kortti ja mukana lähtevä mansikkasaippua (kuvat aikaisemmassa teksissä) lahjapaketissa. Saippuan päällä on myös koristeena samaa hilettä.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Kirjaimet oveen

Pientä juttua kodin sisustukseen. Kuopio -reissulla löysin Sinooperista ihania puukirjaimia ja mukaan lähtivät kirjaimet S-A-U-N-A. Kotoa löytyikin valmiiksi akryylimaaleja. Kotona sisustus on paljolti tummaa puuta, kasveja ja hieman Afrikkalais tunnelmaa. Näin ollen kirjaintenkin täytyi olla sisustukseen sopivat.

Maalasin kirjaimet aluksi tumman ruskealla sävyllä ja sitten kuivahdus.


Sen jälkeen maalasin ihanalla oranssin sävyllä, jota myös löytyy keittiön puolelta ja taas kuivahdus.


Viimeiseksi maalasin kirjaimet hailakalla mustan sävyllä. En osaa hienoja väritermejä, joten olkoot nyt nimeltään hailakan musta, koska ei ole syvämusta.


Maalauskerrosten jälkeen alkaa hiominen. Maalasin tarkoituksella monta kerrosta, jotta hiotessa värit tulevat esiin uudestaan. Haluan saada aikaan kulunutta jälkeä. Astelen siis miehen kaapille ja repäisen pari palasta hiomapaperia, karkeaa ja vähemmän karkeaa.

Tässä videopätkä hiomisesta ja lopputuloksesta. Taustavinkuja on pentukoirani, joka halusi äänellisesti osallistu videoon.



Nukkekotinäyttely messuille

Varkauden seudun nukkekotiryhmä esittelee töitään OIS Energiaa -messuilla 24.3.2012 klo 9.00-16.00. Nähtävänä kokonaisia nukkekoteja ja muun muassa ihana Huvikumpu. Nähtävänä myös huoneasetelmia ja kasvihuoneita sekä kaunis Barbie-kokoelma. Messuilla on minunkin tekeleistäni nukkekoti ja kasvihuone esillä. Tuomme messuille myös kirjallisuutta, joista voi nähdä esimerkiksi pienen nukkekodin nuken teko-ohjeet.

Näiltä tiimoilta itsellänikin on kova hulina nukkekodissa. Viimeisiä lankkuja naulataan lattiaan ja ikkunoita aletaan asentamaan paikoilleen. Niin ja tietysti kaikkea pientä ihanaa pyrin tekemään lisää, jotta messuilla on nähtävää.

Messujen messuliite jaetaan Warkauden Lehden välissä 15.3. ja tämä kuva päätyi nukkekotiharrastuksen esittelyyn. Kuva on nukkekotini keittiöstä, emäntänä pikkusiskoni vanha puunukke.

Punaisia tähtösiä

Askartelin miespuoleiselle henkilölle kortin. Tiesin, että hän tykkää punaisesta, joten saamansa pitää. Kortti on kaksiosainen. Lehtipaperi on valmispaperi Tiimarista ja koristelin sen tähdillä. Tähdet punaisesta paperista ja niiden keskelle puunappi ja puunapin päälle pupainen kukka ja kukan päälle pienen pieniä punaisia helmiä. Ja näin on kortti valmis.


Tähän osoitteeseen lähti luusaippua kortin kylkiäisenä. Saippua sai pakettiin koristeeksi myös ruusun, mutta maalailin sen punaiseksi.


tiistai 6. maaliskuuta 2012

Ihana mansikka saippua

Ostin Tiimarista kokeilun vuoksi ihanan houkuttelevan Tee itse saippua -paketin. En ole koskaan ennen tehnyt itse saippuaa ja minua kiinnosti kovasti kokeilla. Pakkaus on tarkoittettu, että tehdään pieniä sieviä saippuoita, jotka ovat kuin konvehteja ja kääritään pitkulaiseen mustaan koteloon koristeiden kera.

Mukana on kaikki tarpeellinen. Kuvasta puuttuu saippuamassa, väriaine ja tuoksu. Paketissa olevasta kuvasta huomaa, millainen saippuapaketti pitäisi tehdä.


Minä halusin tehdä saippuoistani isompia, joten käytin apuna silikonisia muffinssivuokia. Tässä näkee hyvin koko eron. Muotin kannattaa olla taipuisa, jotta saat saippuan painettua pois muotistaan.


Sitten itse saippuan tekoon. Aluksi saippuamassa täytyy pilkkoa pieniksi paloiksi ja sulattaa löysäksi. Minun aloitukseni oli todella huono... Lämmitin vettä kiehuvaksi vedenkeittimellä. Laitoin veden kulhoon ja saippuamassan muovikulhossa veteen lillumaan. No eihän massa tietenkään sulanut, koska muovi ei johda kovin hyvin lämpöä. Sen jälkeen vaihdoin massan teräksiseen kulhoon. Nyt onnistui jo hieman paremmin, mutta massa ei kuitenkaan alkanut kunnolla sulamaan. Ja niin... Kolmas kerta toden sanoo! Laitoin kattilan liedelle ja teräksisen kulhon massoineen lillumaan veteen. Annoin veden kiehua hiljalleen koko ajan ja pienensin pikkuhiljaa virtaa. Massa suli nopeasti ja hyvin.



Sitten sopivat muotit eli käytin isompia muotteja. Kokeilin myös tehdä luun muotoisen saippuan. Tämän paketin massasta sain tehtyä kolme saippuaa.


Sulanut massa värjätään haluamansa väriseksi ja laitetaan tuoksua myös oman mielen mukaan (noin 5-15 tippaa). Saippuaan voi lisätä vaikka kookoshiutaleita tai pähkinöitä, jotka kuorivat ihoa.


Tämän värinen ja muotoinen saippua syntyi muffinssivuoasta. Harmikseni en ehtinyt ottaa kuvaa luusta, mutta se onnistui hyvin. Luusaippua lähti synttärilahjaksi samana päivänä.


Tämä saippua menee 40-vuotissyntymäpäiville kortin kylkiäisenä. Paketoin saippuan paketissa olleeseen pussiin. Ripautin saippuan pintaan hieman hilettä ja pussin suu kiinni mustalla nauhalla. Laitoin vielä päälle mustan paperin ja koristeeksi paketin mukana tulleen vaaleanpunaisen ruusun sekä lisäsin hieman punaruskeaa lahjanauhaa. Näin on pieni lahja valmis!