keskiviikko 7. elokuuta 2013

Synttärilahjaksi plekuja ja massahelmiä

Kaverini pyysi minua tekemään hänelle syntymäpäivälahjaksi jotain käsin. Kysyin muutaman kysymyksen: " Lempiväri/-värit? Puu, kangas vai kivi? Kimaltava vai matta?" Vastaus oli, että jotain kivoja luonnonmateriaaleja ja -värejä, lahja voisi olla koru. Ja niin toive toteutettiin!

Tässä minun suloinen työkalulaukkuni.


Laukku sisältää Cernit -massat ja työkalut.


Tässä joitain korutarvikkeita.


Käytin helmienteossa kimaltavaa rusehtavan harmaata Cernit -massaa, johon sekoitin sekaan tumman punaista massaa. Tein massasta noin sentin paksuisen ja kolme senttiä halkasialtaan olevan kiekon, jota pilkoin osiin. Osien väliin laitoin ohuite kerroksia mustaa massaa muodostaen tähtikuvion. Valmiin kiekon vaivasin tangoksi, josta leikkasin pieniä palasia. Kuvasta huomaa lopputuloksen, tähtiä tuli.


Valmiita tähtipaloja.


Paloihin tein reiät jaosan paloista painelin mustiin massapalloihin kiinni, joista syntyi pyöreitä helmiä ja tein niihinkin reiät keskelle. Sitten helmet olivat valmiita uuniin kovettumaan noin 10 minuutiksi. Tällaisia valmiita helmiä tuli uunista.


Vanhasta kaulakorustani joskus tippui pitkä ketju ja laitoin sen talteen askarteluja varten. Tätä korua varten ketju oli juuri sopivan pituinen. Pujotin ketjun läpi ruskeaa nahkanauhaa tasaisin välein.


Työskentelypisteeni keittiön pöydällä.


Ketjun toisessa päässä oli pallo, jonka annoin olla.


Nahkanauha mustassa ketjussa.


Nauha pujoteltuna ketjun koko pituuden läpi. Sitten solmin nauhan umpisolmulle. Kaulanauhasta tuli sopivan pituinen, jotta korun saa pujautettua pään ympäri kaulaan.


Kaulakorun kaveriksi tein rokahtavalle synttärisankarille korvakorut muovisista mustista plektroista, joissa oli kotkan kuvat. Reiät tein piikillä varovasti painaen ja kiertäen.


Reiän olless tarpeeksi iso sain ensimmäisen koruosan kiinni.


Kuvassa loput osat, jotka laitoin koruun kiinni, jotta plektra olisi korvassa oikeinpäin.


Plekukorvakoru valmiina.


Tässä lahjakorut valmiina ja uudella onnellisella omistajalla.
(synttärisankarin ottama kuva, itse unohdin ottaa valmiskuvan)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti