sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Suloisia joululahjoja

Tänä vuonna tein suurimman osan joululahjoista itse. Vielä en paljasta pakettien sisältöjä, antaa lahjojen saajien katsoa sisälle ensin. Tällaisia paketeista tuli ulkopuolisin.

Minulla oli tallessa isoa kangasnauhaa, josta sai ihania rusetteja.


Leikkasin pahvista pieniä pakettikortteja ja lisäsin niihin huopasydämiä tai muita kuvioita.


Tämä paketti lähti siskolleni.


Tällainen paketti lähti kaverille.


Löysin netistä ohjeen kuusen tekemiseen käyttäen tyhjää pulloa ja paperisia nameja.


Käytössäni oli täysi pullo lahjaksi. Pullon kyljessä oli kaunis kimaltava kukka, jonka halusin jättää näkyviin. Kiinnitin namit teipillä yksitellen ja siistin yläosan juuttinarulla, jottei teippiä jäänyt näkyviin.


Tässä namiglögipullo valmiina.


Tämä paketti lähti isälleni.


Vuosittaisen tavan mukaan kävin siskoni kanssa leipomassa pipareita ukin ja mummon luona Hallamäessä. Pipareita tuli niin runsaasti, että tein vielä pieniä suloisia piparipaketteja. Pohjaksi laitoin puuviilua.



"...Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa.
Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta.
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!"

Rauhallista ja lämpöisää Joulua teille kaikille!


2 kommenttia:

  1. Ihania juttuja olet ehtinyt värkkäillä! Varmaan lahjojen saajat tulevat tosi iloisiksi!
    Oikein leppoisaa jouluaikaa Sinulle!
    T. Eevastiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on mukavaa aikaa läheisten ihmisten kanssa ja lahjat ovat pieni lisuke. Kiitoksia!

      Poista